Venäjä – New Reality

Poliittinen maariski on toteutunut Venäjällä. Se iskee kovimmin suoraan pakotteiden alaisilla toimialoilla toimivia yrityksiä, mutta koskettaa kaikkia Venäjän kaupan toimijoita tavalla tai toisella. Vielä on epäselvää, kuinka syvälle poliittisen kriisin johdosta tullaan sukeltamaan vai onko pohjakosketus jo koettu?

Uskoa naapuriimme Venäjään

Ukrainan kriisi on luonut vakavan varjon Venäjän, Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välisiin suhteisiin. Suomen asema on erityisen kiusallinen, sillä taloutemme on vahvasti sidoksissa kauppaan Venäjän kanssa. Vanha sananlasku sanoo kuitenkin: ”Älä valita pimeyttä, vaan sytytä kynttilä”. Voisimmeko löytää valoa lähihistoriasta?

Lain soveltaminen Venäjällä: kohtaako teoria käytännön?

Lainsäädännön lähtökohta Suomessa on, että lain tulee toimia käytännössä. Jos tietyn lain tosiasiallista noudattamista ei pystytä valvomaan, voidaan laki tulkita turhaksi ja perustellusti kumota. Vastaava tilanne vallitsi esimerkiksi kieltolain aikaisessa Suomessa vuosina 1919–1932. Lain rikkominen saavutti tuolloin ennennäkemättömät mittasuhteet, ja yleinen kunnioitus lain sanaa kohtaan romahti kansan keskuudessa. Venäjällä asia on toisin. Maan oikeusjärjestelmässä riittää … More Lain soveltaminen Venäjällä: kohtaako teoria käytännön?

Voiko suomalainen yritys toimia Venäjällä yhtä aikaa kannattavasti ja lainsäädännön mukaisesti?

Työssäni EY:n Russia deskin vetäjänä näen yritysten liiketoiminnan lisääntyneen selvästi Venäjällä. Venäjän organisaation merkitys koko konsernin taseessa on kasvanut, ja yritykset kokevat maan tarjoavan edelleen mahdollisuuksia liiketoiminnan kasvulle. Venäjän kiinnostavuuden takaa sen asema lähialueemme kasvumarkkinana, jonka ennustetaan kehittyvän Euroopan suurimmaksi kuluttajamarkkinaksi. Myös Venäjän laajat kotimarkkinat ja tarjolla oleva osaava työvoima kiinnostavat yrityksiä. Suomalaisilla yrityksillä on … More Voiko suomalainen yritys toimia Venäjällä yhtä aikaa kannattavasti ja lainsäädännön mukaisesti?