Tietosuoja-asetus tulee voimaan ensi keväänä, onko yrityksesi sopimukset jo kartoitettu?

Tietosuoja-asetuksen voimaantuloon on enää alle vuosi. Yrityksen koko, toiminta ja toimiala määrittävät pitkälti sen, mitä tietosuoja-asioiden kartoittaminen ja tarvittavien toimien tekeminen vaatii, mutta yleisesti voidaan todeta, että aikaa koko prosessille on syytä varata. Paljon asetuksen velvoitteista koskee yrityksen sisäistä toimintaa, jolloin tietosuoja-asioiden saattaminen asianmukaiselle tolalle on yrityksen omissa käsissä. Osa uusista vaatimuksista kuitenkin edellyttää neuvotteluja … More Tietosuoja-asetus tulee voimaan ensi keväänä, onko yrityksesi sopimukset jo kartoitettu?

Tilaajavastuulakiin muutoksia 1.9.2015

Suomessa voimassa oleva tilaajavastuulaki muuttui 1.9.2015 alkaen. Muutoksia tuli mm. selvitysvelvollisuuden laajuuteen, lähetettyjen työntekijöiden sosiaaliturvan selvittämiseen sekä laiminlyöntimaksuihin. Uudistus on osa edellisen hallituksen harmaan talouden vastaista ohjelmaa. Uudistuksen keskeisenä ajatuksena on korostaa tilaajavastuuta keinona torjua harmaata taloutta. Voimaan tulleet lakimuutokset koskevat alihankinta- ja vuokratyösopimuksia, jotka on tehty 1.9.2015 lukien tai sen jälkeen.