Terveisiä Espanjan Toledosta!

Nuoret suomalaiset asiantuntijat EY:n perehdytyskoulutuksessa EY:n perinne järjestää uusille nuorille asiantuntijoilleen intensiivinen perehdytyskoulutus Espanjan Toledossa on toimialallaan ainutlaatuinen. Kymmenen päivän ajan opinnoistaan vastavalmistuneet ja EY:n palvelukseen hiljattain tulleet nuoret paitsi perehtyivät kattavasti EY:n liiketoimintaan myös syvensivät tiimityöskentelytaitojaan sekä verkostoituvat. Tänä vuonna perehdytykseen osallistui liki 800 uutta EY:läistä kaikista Pohjoismaista, suomalaisia heistä on 141.

Ura EY:llä: Traineeohjelma avaa oven urakehitykseen EY:llä

Työskenneltyäni laskentatoimen ja yritysjuridiikan opintojeni ohella kirjanpitäjän tehtävissä pohdin paljon uravaihtoehtojani. Kiinnostuin EY:n tax trainee-ohjelmasta, koska olin halunnut siirtyä työskentelemään nimenomaan verotuksen parissa. Trainee-ohjelman jälkeen sain vakituisen paikan EY:ltä ja nykyään toimin Yritysveropalvelut -tiimissä Senior Managerina. Yritysveropalvelut on yksi verotuksen seitsemästä palvelualueesta, jossa käsitellään laajasti erilaisia kysymyksiä, kuten voitonjakoon, yritysjärjestelyihin liittyviä verokysymyksiä ja esimerkiksi EU:n … More Ura EY:llä: Traineeohjelma avaa oven urakehitykseen EY:llä

My path: From Assurance Trainee to Associate and Toledo

I started my career at EY 1.5 years ago in spring 2016, when I worked as a trainee for three months during the assurance busy season from the beginning of January until the end of March. After the trainee-period, I went back to finish my master studies at Aalto University School of Business. Now I … More My path: From Assurance Trainee to Associate and Toledo

Tietosuoja-asetus + HR = ?

On vaikeaa löytää yritystä, joka ei käsittelisi henkilötietoja, sillä erilaisia rekistereitä on paljon: asiakasrekistereitä, erilaisia markkinointirekistereitä sekä tietysti rekistereitä työntekijöihin liittyvistä tiedoista. Kaikki työntekijöidensä henkilötietoja käsittelevät yritykset ovat uuden EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen piirissä. Tietosuoja-asetusta onkin sanottu tärkeimmäksi muutokseksi tietosuoja-alalla vuosikymmeniin. Tietosuoja-asetus tuo joukon uudistuksia henkilötietojen käsittelyyn liittyen. Millaisia vaikutukset yrityksen HR-toimintoihin voivat olla?

Tietosuoja-asetus tulee voimaan ensi keväänä, onko yrityksesi sopimukset jo kartoitettu?

Tietosuoja-asetuksen voimaantuloon on enää alle vuosi. Yrityksen koko, toiminta ja toimiala määrittävät pitkälti sen, mitä tietosuoja-asioiden kartoittaminen ja tarvittavien toimien tekeminen vaatii, mutta yleisesti voidaan todeta, että aikaa koko prosessille on syytä varata. Paljon asetuksen velvoitteista koskee yrityksen sisäistä toimintaa, jolloin tietosuoja-asioiden saattaminen asianmukaiselle tolalle on yrityksen omissa käsissä. Osa uusista vaatimuksista kuitenkin edellyttää neuvotteluja … More Tietosuoja-asetus tulee voimaan ensi keväänä, onko yrityksesi sopimukset jo kartoitettu?