Uudistettu direktiivi osakkeenomistajien oikeuksista voi nostaa palkkakeskustelun tasoa

EY Yrityselämän 360° - Venäjä, New Reality

Julkinen keskustelu pörssiyritysten ylimmän johdon palkitsemisesta on valitettavan usein keskittynyt euromääriin ja palkkioiden kasvuun. Ylimmän johdon palkkioiden suhdetta keskimääräisen palkansaajan ansioihin sekä näiden palkkioiden kasvuvauhtia kauhistellaan eri medioissa. Pelkän kauhistelun sijaan olisi kuitenkin hedelmällisempää pohtia, mistä johtajia on palkittu ja mitä palkitsemisella on saatu aikaan. Ilman riittävää tietoa pörssiyhtiöiden palkitsemisperusteista tämä on hankalaa jopa asiantuntijoille. Euroopan parlamentin 3. huhtikuuta 2017 hyväksymä uudistettu direktiivi osakkeenomistajien oikeuksista voi auttaa, koska se velvoittaa yritykset raportoimaan jatkossa entistä läpinäkyvämmin ylimmän johdon palkitsemisesta sekä sen suhteesta yrityksen tulokseen.


Uudistettu direktiivi tuo myös äänestykset ylimmän johdon palkitsemisesta suomalaisten pörssiyhtiöiden yhtiökokouksiin. Monet tahot ovat kritisoineet tätä toteamalla, että osakkeenomistajilla ei ole riittävää tietotaitoa palkitsemisen arviointiin. Varsinkin monimutkaisten palkitsemisjärjestelmien kohdalla kritiikki on huomionarvoista ja myös osa tutkijoista tukee näkemystä. Vaikka valtaosalla osakkeenomistajista ei ole välttämättä kattavaa osaamista palkitsemisesta, on heillä kuitenkin vähintään kohtalainen näkemys omistamansa yrityksen menestykseen vaikuttavista tekijöistä. Mikäli sijoittaja kokee johdon onnistuneen hyvin, hän hyväksynee myös johdon palkitsemisen.

Palkitsemisjärjestelmät osattava perustella

Kun jatkossa tehdään uusia palkitsemisjärjestelmiä ylimmälle johdolle, tulee jo suunnitteluvaiheessa huomioida se, että järjestelmä itsessään ja sen johdosta maksettavat palkkiot tulee pystyä selittämään osakkaille yhtiökokouksessa. Järjestelmän tulee olla riittävän yksinkertainen kommunikoitavaksi ja niin tiukasti sidoksissa yrityksen menestykseen, että maksettuja palkkioita on ilo esitellä.

Näin päästään parhaimmillaan hedelmällisempään palkkiokeskusteluun ja palkitsemis­järjestelmiin, jotka yhdistävät johdon ja osakkeenomistajien intressit entistä paremmin. Tämä hyödyttää niin osakkeenomistajia, johtajia, hallituksia kuin yrityksiäkin. Koska yritysten menestyminen on tärkeää koko Suomen talouden kannalta, olisi erittäin suotavaa, että yritysten johtoa motivoitaisiin toimimaan yrityksen ja osakkeenomistajien parhaaksi mahdollisimman onnistuneilla ja oikeudenmukaisilla palkitsemisjärjestelmillä.

Direktiivin vaatimat muutokset kansalliseen lainsäädäntöön tulevat voimaan viimeistään kesäkuussa 2019. Yrityksillä on nyt, ei pelkästään velvollisuus vaan loistava mahdollisuus näyttää palkitsevansa johtoa läpinäkyvästi, vastuullisesti ja omistajiensa edun mukaisesti. Jotta yrityksen palkitseminen ja sen raportointi saadaan hyvälle kansainväliselle tasolle, valmistautuminen tulee aloittaa heti.

EY - Hannu TyyskäHannu Tyyskä

email

Senior Manager Hannu Tyyskä vastaa EY People Advisoryn henkilöstöön ja palkitsemiseen liittyvistä konsultointipalveluista Suomessa.


EY - Hannu TyyskäToni Jäppinen

email

Advisor Toni Jäppinen on erikoistunut ylimmän johdon palkitsemiseen.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s