Kasvuyrittäjät – me luotamme teihin

Building a better working World

Vuoden 2013 Entrepreneur of the Year -kilpailu huipentui perjantaina 15.11. Suomen Kansallisoopperan tiloissa järjestettyyn juhlagaalaan.  Mitä yrittäjiä, mitä tarinoita! Näistä yrittäjistä Suomi voi olla ylpeä. Palkittujen yrittäjien ja heidän yritystensä nykytilasta käy selväksi, että oikeilla valinnoilla ja kovalla työllä voi menestyä myös haastavassa taloudellisessa tilanteessa. Tänä vuonna kävimme Entrepreneur of the Year -tuomariston kesken läpi yli 400 yritystä ja haastattelimme lähes viittäkymmentä yrittäjää, joiden kaikkien yritystarinat olivat toinen toistaan huimempia. Näistä tarinoista saisi koottua monta opettavaista kirjaa, mutta taitaa olla niin, ettei moni yrittäjä kuitenkaan kirjajulkisuutta halua. Varsinaiset näytöt tulevat heidän teoistaan, joten jätän kirjamietinnät tulevaisuuteen.


Vuoden 2013 Entrepreneur of Year -kilpailussa palkittiin 14 aluevoittajaa. Näiden yritysten kahden viimeisen tilikauden kasvuluvut ovat huikeita; vuosina 2010–2012 niiden henkilöstö kasvoi 29 prosenttia, liikevaihto 47 prosenttia ja tulos 93 prosenttiyksikköä. Tämä kasvu jatkuu edelleen kuluvalla tilikaudella.

Riippumaton asiantuntijatuomaristomme seuloi valitsemistaan aluevoittajista yhdeksän finalistia. Heidän joukostaan toimialavoittajina palkittiin Tuotanto-sarjassa Asko Myllymäki, Päätoimija Oy; Palvelut-sarjassa Janne Niska, Pekkaniska Oy, Janneniska Oy ja JN Windpower Services; sekä Kauppa-sarjassa William Wolfram, DealDash Oyj. Näistä ansioituneista yrittäjistä kruunattiin Suomen vuoden 2013 kasvuyrittäjäksi 21-vuotias William Wolfram, lähes silmissä kasvavan virtuaalikauppapaikka DealDashin 16-vuotiaana perustanut, ennakkoluuloton yrittäjä. Mieletön tarina. Williamin, toimialavoittajien ja finalistien inspiroivat esittelyvideot kannattaa todella katsoa.

Lisäksi finalisteista vuoden nuorina yrittäjinä (Young Emerging Entrepreneurs) palkittiin Tomi Björck ja Matti Wikberg, BW-Restaurants sekä vuoden perheyrittäjänä (Family Business Award of Excellence) Olli Reenpää, jonka yrittäjätarina Otavan johdossa on oikeastaan osa maamme taloushistoriaa. Tämä kansainvälinen perheyrittäjäpalkinto jaettiin tänä vuonna muuten ensimmäistä kertaa; siitä kilpailevien yritysten ja yrittäjien tulee täyttää erityisten perheyrittäjyyteen liittyvien kriteerien lisäksi kaikki Entrepreneur of the Year -kilpailukriteerit. Ei siis kannata unohtaa sitä tosiasiaa, että myös perheyritykset osaavat kasvaa ja uudistua.

Kasvuyrittäjyys on tällä hetkellä SE juttu, johon suuressa mittakaavassa ladataan paljon erilaisia odotuksia ja otsikoita. Uusi Nokia on haussa! Peliteollisuus pelastaa! Cleantech täynnä mahdollisuuksia! Lista on loputon. Otsikoissa vaaditaan paljon, ja vaatimukset kohdistuvat usein aloitteleviin yrityksiin, joiden avainprosessit eivät kuitenkaan ole vielä muotoutuneet, vaan niiden tulevaisuus on kiinni hyvin monesta sisäisestä ja ulkoisesta tekijästä. Ennen isoa läpimurtoa yrityksillä on edessään vielä moninaisia haasteita, jotka niiden pitää matkalla todelliseen menestykseen voittaa. Rahoituksen saanti ja riittävyys? Johtajuus? Oikeat päätökset? Ammattitaitoisen työvoiman saatavuus paikallisesti ja kansainvälisesti? Hallinnon kehittyminen kasvun mukana? Ulkoisten olosuhteiden vaikutukset? Raportointi? Verotus?

Menestyminen, eritoten haastavassa taloudellisessa tilanteessa, edellyttää uniikkien ja elinkelpoisten liikeideoiden lisäksi yrityksen toimintamallien kehittämistä kasvun tahdissa. Valtion rooli kasvuyritysten tukijana on tässä mielessä merkittävä. Suomessa valtion antamat avustukset ja tuet ovat kiistatta olleet erittäin tärkeässä roolissa nyttemmin jo täydessä liidossa olevien kasvuyritysten alkutaipaleella – ilman Tekesiä ei taitaisi olla olemassa montaakaan kansainvälisen läpimurron tehnyttä suomalaista kasvuyhtiötä. Kasvuyrittäjien on myös paljon helpompi suunnitella yhtiönsä tulevaisuutta, kun heillä on tiedossa, ettei esimerkiksi verotuksessa ole lähivuosina odotettavissa äkillisiä suunnanmuutoksia.

Hiljattain Kaapelitehtaalla järjestetty Slush keräsi paikalle noin 6000 kasvuyrityshenkistä osallistujaa, mukaan lukien yli tuhat yrittäjää sekä satoja kansainvälisiä rahoittajia, joilla on käytössään yli 60 miljardia euroa riskirahaa. Slush on kasvanut viidessä vuodessa todella merkittäväksi kansainväliseksi startup-tapahtumaksi. Sen henkeä on kehuttu ylisanoin, ja Slush-uutisoinnissa Suomi on nostettu koko kansainvälisen startup-ympäristön MUST-kohteeksi. Loistavia kuulumisia vesisateen piiskaamaan marraskuuhun!

On tärkeää, että kasvollista, menestyvää ja innovoivaa kasvuyrittäjyyttä tuodaan yhä enemmän meidän kaikkien tietoisuuteen. Tietoisuus tuo mukanaan kiinnostusta, kiinnostus sitoutuneisuutta, ja sitoutuneisuus uutta kasvua. Kasvu synnyttää puolestaan hyvinvointia ja… Toimiessaan tämä yhtälö mahdollistaa meille kaikille todella paljon.

Juha Hilmola


Juha HilmolaJuha Hilmola

email


Tilintarkastuksen partner Juha Hilmola on työskennellyt 18 vuotta eri toimialojen kotimaisten ja kansainvälisten yritysten tilintarkastuksen ja neuvonannon parissa. Hän on myös EY Entrepreneur of the Year -kilpailun sekä kasvu- ja perheyritysohjelman johtaja Suomessa.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s